Tänään postista kolahti kaksplussa.
Selailin lehden nopsaan läpi ja otsikko "Bébé tule meillekin" pisti silmään.
Tekstissä kerrotaan amerikkalaisen toimittajan Pamela Druckermanin kirjoittamasta kirjasta- Kuinka kasvattaa Bébé. Pamela perusti brittimiehensä kanssa perheen Pariisissa. Hän tekee kirjassaan havaintoja ranskalaisesta ja amerikkalaisesta kasvatuksesta ja hahmottaa omaa tietään niiden välissä.
"Tekevätkö ranskalaisvanhemmat tosiaan kaiken paremmin kuin me?"
"Myös äitien elämä näyttää Ranskassa olevan helpompaa ja nautinnollisempaa."
Mitä sitten Ranskalaiset tekevät? Tässä tulee kooste, asiat poimittu kaksplussasta.
Ranskassa lapsi elää muun perheen ehdoilla ei niin, että vanhemmat elävät lapsen ehdoilla.
Aikuiset saavat kahvitella rauhassa, ei oleteta että lapsen saannin jälkeen seuraavat viisi vuotta lapsi saa keskeyttää aikuisten keskustelut.
Lähes itsestäänselvyytenä pidetään vauvan nukkuvan 3kk ikäisestä lähtien koko yön.
Ranskalaisvanhemmat uskaltavat vaatia hyvää käytöstä jo pieneltäkin lapselta, luotetaan maalaisjärkeen.
Lapset opetetaan leikkimään yksin.
Kukaan ei oleta, että äiti imettää ensimmäisen puolivuotta- niinkuin valitettavasti meillä Suomessakin oletetaan tai ainakin toivotaan suuresti.
Epiduraalin ottamista ei tarvitse miettiä vaan se on melkein automaattinen asia synnytyksessä.
Ranskassa myös valtio maksaa fysioterapeutti käynnit, jossa opetellaan treenaamaan lantionpohjalihaksia, jotta seksielämä palaisi entiselleen mahdollisimman pian.
Huonoaomaatuntoa ei podeta lapsen viennistä puolivuotiaana hoitoon vaikka itse olisikin kotona.
Teksti osui ja upposi itseeni- viimeisetkin omantunnon tuskat hampaiden pesemättä jättämisestä karisi pois! ;)
Jokaisessa kulttuurissa sekä perheessä on omat kasvatusmenetelmät.
Kaikista löytyy myös ne ääripäät ja keskitien kulkijat.
Tällä tekstillä yritän tuoda vain esille relatkaa äidit siellä arjen keskellä.
-S
Ps: Suosittelen lukemaan tuon artikkelin, siinä on ilmaistu asiat loistavasti.
Lähde kaksplus 10/2012 Bébé tule meillekin teksti.
