lauantai 29. syyskuuta 2012

Elegantti




Tunnelmallista olisi asua vanhassa kerrostalossa. 
Houkutteleva ulkokuori.
Avarat ja tilavat rappukäytävät. 
Sokerina pohjalla leveät ikkunalaudat.

Mahtavaa viikonloppua! <3

-S

Ps; Naureksin yksin tuolle otsikolle, halusin vain jotain erittäin hienoa. ;)

Kuvat täältä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Nahkasohva

 
Monissa teksteissä on vilahtanut meidän sohva. 
Siitä on tullut myös joitakin kysymyksiä. 
Sohva on nahkasohva, kulutuspinnat ovat aitoanahkaa ja muut pinnat keinonahkaa. 
Vaatii tietynlaista hoitoa ja huolenpitoa, jotta pysyy hyvässä kunnossa. 
Oikein huollettuna kestää vuosikymmeniä. 
Itse huolsin sohvaa tälläviikolla- näyttää taas aivan uudelta.
Nahkasohva vaatii puhdistusta, kosteudensuojaa sekä balsamia.
Kolme vaiheinen työ vie aikaa kolme päivää.
Itselläni ei ole huonoa sanottavaa nahkasohvasta, voin vain suositella niin sinkuille, lemmikinomistajalle 
kuin lapsiperheelle.
Kostealla rätillä on helppo pyyhkäistä punkku, koirankarvat sekä lapsen pissa pois! ;)

-S

tiistai 25. syyskuuta 2012

Bébé tule meillekin

Tänään postista kolahti kaksplussa. 
Selailin lehden nopsaan läpi ja otsikko "Bébé tule meillekin" pisti silmään.
Tekstissä kerrotaan amerikkalaisen toimittajan Pamela Druckermanin kirjoittamasta kirjasta- Kuinka kasvattaa Bébé. Pamela perusti brittimiehensä kanssa perheen Pariisissa. Hän tekee kirjassaan havaintoja ranskalaisesta ja amerikkalaisesta kasvatuksesta ja hahmottaa omaa tietään niiden välissä. 

"Tekevätkö ranskalaisvanhemmat tosiaan kaiken paremmin kuin me?"
"Myös äitien elämä näyttää Ranskassa olevan helpompaa ja nautinnollisempaa." 

Mitä sitten Ranskalaiset tekevät? Tässä tulee kooste, asiat poimittu kaksplussasta.

Ranskassa lapsi elää muun perheen ehdoilla ei niin, että vanhemmat elävät lapsen ehdoilla. 
Aikuiset saavat kahvitella rauhassa, ei oleteta että lapsen saannin jälkeen seuraavat viisi vuotta lapsi saa keskeyttää aikuisten keskustelut.
Lähes itsestäänselvyytenä pidetään vauvan nukkuvan 3kk ikäisestä lähtien koko yön. 
Ranskalaisvanhemmat uskaltavat  vaatia hyvää käytöstä jo pieneltäkin lapselta, luotetaan maalaisjärkeen. 
Lapset opetetaan leikkimään yksin. 
Kukaan ei oleta, että äiti imettää ensimmäisen puolivuotta- niinkuin valitettavasti meillä Suomessakin oletetaan tai ainakin toivotaan suuresti. 
Epiduraalin ottamista ei tarvitse miettiä vaan se on melkein automaattinen asia synnytyksessä. 
Ranskassa myös valtio maksaa fysioterapeutti käynnit, jossa opetellaan treenaamaan lantionpohjalihaksia, jotta seksielämä palaisi entiselleen mahdollisimman pian. 
Huonoaomaatuntoa ei podeta lapsen viennistä puolivuotiaana hoitoon vaikka itse olisikin kotona. 


Teksti osui ja upposi itseeni- viimeisetkin omantunnon tuskat hampaiden pesemättä jättämisestä karisi pois! ;)
Jokaisessa kulttuurissa sekä perheessä on omat kasvatusmenetelmät. 
Kaikista löytyy myös ne ääripäät ja keskitien kulkijat. 
Tällä tekstillä yritän tuoda vain esille relatkaa äidit siellä arjen keskellä.

-S

Ps: Suosittelen lukemaan tuon artikkelin, siinä on ilmaistu asiat loistavasti.

Lähde kaksplus 10/2012 Bébé tule meillekin teksti.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kurkkaa yksityiskohtiin







Leikkisiä yksityiskohtia matoissa, katossa ja lattiassa.
Kunpa itsekin uskaltaisi joskus oikein kunnolla räväyttää. 
Pojun huoneesta kyllä löytyy värejä ja muotoja. 
Muuten kotimme kulkee mustan ja valkoisen linjaa. :) 

Sateista sunnuntaita. Me suuntaamme Ikeaan vielä. 

-S

Kuvat täältä lainattu.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Pinttyneet tavat


Toisten blogeista on hauskaa lukea kirjoittajan top-listoja eri aihealueista.
Vaikka näistä 5 tavaraa joita ilman ei pärjää, 6 jokapäivästä tekemistä, 3 tärkeintä esinettä, 5 parasta muistoa,
2 lempikarkkia etc.

Nyt tulee mun top 7 pinttyneet tavat.
-Laitan aina ensimmäisenä sukan oikeaan jalkaan.
-Pesen pojun pyykit erikseen muista pyykeistä ja eri pesuaineella.
-Kurkkaan jääkaappiin vaikka en aio syödä/juoda.
-Auto täytyy parkkeerata vasemmalle puolelle parkkiriveissä.
-Astiapesukoneeseen haarukat, veitset, lusikat ja pikkulusikat omiin lokeroihin.
-Juustosta ei voi syödä ensimmäistä siivua- maistuu muoville.
-Ruokaostokset täytyy ladata tietyssä järjestyksessä hihnalle.

Onko sinulla jotain vastaavanlaisia tapoja? ;)
Leppoisaa lauantai-iltaa. 

-S